Siis ihan yksin? Ilman ketään, ilman läheisiä, saati joululahjoja tai soittoa ystävältä.
Oletko tullut ajatelleeksi, miltä se voisi tuntua? Kun ei ole ketään, kenen kanssa jakaa joulupöytä tai avata se yksi paketti.
Olemmeko materialisoituneet niin vahvasti, ettemme enää edes tiedosta, kuinka monta yksinäistä tässäkin maassa asuu.? Ilman verkostoa, johon nojata.
Egomme on niin suuri ja kukkaron nyörimme niin tiukalla auttamisen suhteen.
Kiroilemme tuskissamme työvuoron sattuessa juuri sille vuoden tärkeimmälle päivälle tai manaamme, jos joudumme ajamaan anoppilaan joulun alla, lahjapakettiemme kanssa.
Kuinka moni yksinäinen vaihtaisi mielellään yksinäisyyden työntekoon tai tuhottoman tylsiin kommentteihin kahvipöydän äärellä?
Edes hetkeksi.
Muistan jouluni vuonna 2008.
Olin yksin. Perheeni lähti viettämään joulua anoppilaan. Jäin yksin.
En koskaan unohda sitä kehollista kokemusta. Se ei jättänyt kylmäksi.
Päinvastoin. Se loi valtavan tunnemyrskyn. Se antoi myös perspektiivin siihen, kuinka tyhjä maailma saattaa olla sillä hetkellä. Ja joku elää sitä koko ajan, ilman vaihtoehtoa.
Tänä jouluna olen vaihtoehtojen äärellä.
Viettääkö joulu yksin vain nukkuen ja leväten?
Unohtaen, että on vuoden tärkein juhla. Perhejuhla.
Olen viettänyt lapsettomien lauantain, perheettömien joulut ja odotan innolla,
mikä juhlapäivä meille vielä keksitäänkään.
Ironisinta on, että maailma on täynnä ihmisiä, ylikansoitetulla planeetallamme, mutta silti meillä elää suuri joukko niitä, jotka eivät omaa kotia, eivät ystäviä tai auttajia.
Jaa juuri tälläkin hetkellä maailma kuluttaa enemmän varjojaan kuin koskaan. Mihin?
Materiaan. Siihen, mikä arvottaa tämänkin yhteiskunnan, jossa minä elän.
Toivoisin yhtä asiaa. Toivoisin, että maailma heräisi. Kohtaamaan kaikki ne ihmiset, jotka tarvitsevat auttajaa. Jos yksikin meistä voisi tehdä pienen teon, maailma olisi erilainen.
-Tiialotta-
Well I heard there was a secret chord
That David played and it pleased the Lord
But you don't really care for music, do you?
Well it goes like this: the fourth, the fifth
The minor fall and the major lift
The baffled king composing Hallelujah
That David played and it pleased the Lord
But you don't really care for music, do you?
Well it goes like this: the fourth, the fifth
The minor fall and the major lift
The baffled king composing Hallelujah
Hallelujah
Your faith was strong but you needed proof
You saw her bathing on the roof
Her beauty and the moonlight overthrew you
She tied you to her kitchen chair
She broke your throne and she cut your hair
And from your lips she drew the Hallelujah
You saw her bathing on the roof
Her beauty and the moonlight overthrew you
She tied you to her kitchen chair
She broke your throne and she cut your hair
And from your lips she drew the Hallelujah
Hallelujah
Baby I've been here before
I've seen this room and I've walked this floor (you know)
I used to live alone before I knew you
And I've seen your flag on the marble arch
And love is not a victory march
It's a cold and it's a broken Hallelujah
Hallelujah … I've seen this room and I've walked this floor (you know)
I used to live alone before I knew you
And I've seen your flag on the marble arch
And love is not a victory march
It's a cold and it's a broken Hallelujah
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti