Justice or not?

Miten taivutella pettynyt mieli kokemaan, että kaikki se hyvä tulee aikanaan.
Kun odottaa sen tapahtuvan juuri nyt.
Ulospääsyä olotilasta ei ole, mutta mieli hakee vaihtoehtoa tälle tunteelle.

Kuinka vaikeaa onkaan hyväksyä, että kaiken tuleekin tapahtua juuri näin, jotta keho voisi eheytyä ja mieli nähdä taas valoon.
Tullakseen lähemmäs itseään, on mentävä kauas siitä kokemuksesta, joka tuo mielihyvää.
Hyväksymällä nykyinen hetki.

Parisuhteeni päättyi viime viikolla.
Sain lukuisia järkyttyneitä kannanottoja, sekä uskotteluja, että se kaikki olisikin unta.
Oman pääni keksimää teoriaa, siitä, mikä näkyy totena nyt.
Uskoin silti hyvin vahvasti siihen keholliseen tunteeseen, joka loi sanat suuhuni: Olen oikeassa.
Intuitioon.
Tunteeseen, joka on johtanut minun kehoni orkesteria vuosia.

En ole lakannut uskomasta sen kertomaan, vaan vuosien kuluessa ja iän karttuessa olen tullut yhä lähemmäksi sitä tosiasiaa, että olen herkkä aistimaan.
Aistimaan sen, mikä tulee näkyväksi myöhemmin.

Parisuhteessani kadotin yhteyteni vuosi sitten.
Mietin usein, miksi? Ja nyt ymmärrän sen kaiken.
Luulin, että kannattelemalla toista osapuolta masennuksessa, kokisin jotain voitokasta.
Päinvastoin, ajoin parisuhteemme kriisiin.
Niin, juuri minä.
Toivomalla yhtiökumppanuutta, yhteistä aikaa ja rakkautta.
Kehitin teorian päässäni, että minussa on vikaa. Olen hankala, yliväsynyt ja vaativa.
Jopa peilistä katsoessani aloin uskotella itselleni, että olen ruma.
Todetakseni, ettei syy ollut missään muussa kuin siinä, ettei toinen osapuoli enää rakastanutkaan minua. Ja minä ajoin hänet siihen, olemalla unelmani vanki.

Jatkoin kuitenkin urheasti, koska olen peräänantamaton ihminen.
Niin kauan, kunnes jotain särkyi.
Minun kuplani puhkesi. Vajosin vapauden mereen, johon niin kipeästi aina kaipasin ja joka nyt tuottaa kipua.
Miksi?

Olen aina ollut rehellinen. Halunnut uskoa, ettei toista halua loukata, mikäli välittää.
Tulin kuitenkin jälleen kerran sen ihmetyksen ääreen, että ihmiset, joihin uskoin niin vahvasti taistelevat nyt mielessäni oikeuden edessä.


To be or not to be??...That is the question .

Nähtäväksi jää lopputulos. Kuuntelenko sisäistä ääntäni vai järkeäni?

Godspeed!

-Tiialotta-