Juuri tätä?
Kuinka kaunis se voikaan olla?
Se hetki, jossa nyt elät. Sen värit, äänet, ihmiset ja tuoksut. Tai se, miltä se juuri nyt tuntuu.
Vaikka se saattaisikin olla epämiellyttävä kokemus.
Elät sitä juuri nyt.
Me naiset, olemme erinomaisia sotkemaan hetken kauneus.
Kuvittelemalla, että hankkimalla uutta tai siirtelemällä tavaroiden paikkaa, kaikesta tulisi vielä parempaa tai siedettävämpää.
Uusi kuosi tai koko sisustuksen myllääminen, tuo näkyväksi meidän muutoshalukkuuden tai epäjärjestyksen elämässämme. Osa meistä jopa löytää itsensä siirtelemässä kokonaisia huoneita, muuttamalla seinien paikkaa.
Samalla kun järjestelemme tavaroita paikasta toiseen, kumppanimme usein miettii, onko kyseessä se joka kuukautinen energiapiikki ja kauankohan se tällä kertaa kestää?
Tai onkohan sohva vielä huomenna siinä, mihin se eilen jäi?
Mitä jos pysähtyisimme ja miettisimme, miksi koemme suurta tarvetta tähän kaikkeen?
Olemmeko olleet tässä hetkessä, oikeastaan koskaan?
Elämme tulevassa, suunnitellen, järjestäen, kun itse asiassa elämä tapahtuu juuri nyt.
Voisimmeko tulla tähän hetkeen, ja nähdä sen kauneus? Kaikki se, mikä siihen liittyy?
Voimmeko pysähtyä?
Oletko miettinyt, jos se hetki menee ohi, etkä ehdi kokea sitä kaikkea, siinä kiireessä, missä olet.
Ostin vuosia sitten talon.
Talon seinät vinossa, lattiat kylmät, ja vanhojen ikkunoiden veto iltaisin.
Minun taloni, kuin museo.
Elämää nähnyt talovanhus, ajatuksella sisustettu, vanhaa kunnioittaen.
Itse asiassa, sisustus ei ole muuttunut 9-vuoden aikana kertaakaan. Miksi?
Kodin tulisi olla se paikka, jossa sydän lepää ja henki ruokitaan hyvällä energialla.
Vietämme suurimman osan ajasta nukkumalla ja loput ajasta juoksemme edestakaisin etsien rauhaa sieltä, mistä haluaisimme sen löytyvän. Patistamme usein kumppanimme kokemaan samaa ahdistusta elämässä, kuin myötätuntoa vaatien. Muistuttaen, että yhdessähän tämä kaikki on hankittu tai yhdessä kiireeseen jouduttu.
Käytämme sanoja: sitten kun tai kunhan tässä tulee aikaa.
Milloin se aika tulee?
Huomenna? Ei, se on tänään.
Juuri nyt.
Joka ilta, avatessani kotioveni, koen suunnatonta rauhaa.
Aina se ei ole ollut niin, mutta nyt ollessani kahdestaan vanhukseni kanssa, olen kotona taas.
Kukaan ei patista minua nukkumaan, saati alista minua vaikenemaan.
Saan laulaa iltaisin suihkussa ja itkeä, jos siltä tuntuu. Saan laskea aamuisin paljaat jalat, viileälle lattialle ja tuntea jalkapohjani. Tai tanssia keittiössä, tehdessäni aamupalaa. Sain tehdä tänäänkin virheen ja olla ylpeä huomatessani sen.
Ja voin olla katsomatta huomiseen, sillä se on aivan turhaa.
Sillä elän tätä hetkeä, juuri nyt.
-Tiialotta-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti