sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Hyväksynnän syli

Miten hyväksyä se, ettei hyväksy?

Opettajani Leena kysyi minulta: mitä sinun tulee hyväksyä?
Onko kehosi sitä mieltä, ettei sen tarvitse hyväksyä? Voitko olla hyväksymättä?
Ja itseasiassa kehoani kuunnellen, vastaus on kyllä.

Olen käyttänyt viime aikoina sanaa hyväksyä, enemmän kuin laki sallii. Tänään, ensimmäisen kerran tuli näkyväsi se kehotuntemus, jota vastaan olen taistellut. Kehollinen pahoinvointi.
Mieli selittää ajatusten voimalla, että kaikki on hyväksyttävää.
Keho tietää kuitenkin paremmin.

Monella elämän osa-alueella tulemme tietoiseksi epämiellyttävästä kehotuntemuksesta.
Joku loukkaa sanallisesti meitä, tai toimii vastoin hyvän maun rajoja. Kehomme reagoi voimakkaasti, mutta liian usein nielaisemme ja jatkamme matkaa, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Silti tallennamme tuon kokemuksen kehoon ja aina kun koemme sen uudestaan, sama tuntemus nousee näkyväksi.

Sanoja, joita käytämme kuvailemaan tuota tunnetta on usein häpeä, inho, oksettava olo ja suru.
Harvoin kuitenkaan kuuntelemme kehoa itseään. Painoa rintakehällä. Voimattomuutta, joka tuntuu raskaana tunteena koko kehossa tai puristuksena, kehon eri osissa.
Tai vellovana tunteena vatsanpohjassa. Konkreettisena kipuna, jota usein sanallisesti kuvailemme: kuin joku työntäisi veistä syvälle haavaan.

Niin kuin minulla tänään. Kuin pala olisi juuttunut kurkkuun, ja pyrkinyt ulos syystä, että meinaan tukehtua siihen kehotuntemukseen, jota olen piilotellut.

Hoemme liian usein voimasanoja: selviät siitä, olet vahva, tai päivä kerrallaan, elämä jatkuu.
Onko kenellekään oikeasti epäselvää se, että selviämme, tai etteikö elämä jatkuisi?

Entä jos käykin niin, että päivien kuluessa ymmärrys syvenee ja huomaamme kehon reagoivan entistä vahvemmin vastaan ajatuksiamme? Niitä, joita mielemme keksii, oman mielikuvituksensa mukaan.

Mitä jos hyväksynnän syli avautuisikin sille, ettei tarvitse enää sietää sitä olotilaa, jonka on varastoinut mielen tallelokeroon.
Voisikin antaa tilaa epämiellyttävälle ja ikävälle, tullen tietoiseksi, että se on sallittua. Olla ymmärtämättä.

-Tiialotta-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti