Planning life

Aloitin keväällä siivouksen kotonani.
Olin päättänyt luopua turhasta.

Ja kuinkas ollakkaan, asia jäi suunnitteluasteelle. Aloitin kyllä tarmokkaasti sen järjestelmällisen asennoitumisen, aikatauluttamalla asian viikon päähän päätöksestä.

Kesä meni sopivasti työn merkeissä, muiden lomaillessa.
Työmaallakin tuntui välillä hellepäivinä, ettei ilma liikkunut asiakkaiden puutteesta johtuen.
Kuka nyt 30 asteen helteellä tulisi sisään? Vain yrittäjä. Yksin, kirpputorimainosten pursuillessa sosiaalisen median sivuilla.
Koin ahdistusta omasta voimattomuudestani.

Syksyn korvilla ajattelin asiaa uudelleen ja työstinkin sitä valtavasti. Mutta jälleen suunnitteluasteella. Mielessäni jopa huone kerrallaan.
Kunnes, ensilumi satoikin maahan ja olikin liian myöhäistä.
Joulu alkoi lähestyä ja jouluvalojen ilmestyessä ikkunaan, kukaanhan ei näkisi pientä epäjärjestystä kuitenkaan. Siirsin siis asian tuonnemmaksi.
Ja silti joka päivä mietin, jos vain olisin ollut ahkera, tunnollinen ja pysynyt suunnitelmassa, nauttisin nyt työni hedelmää sallien itselleni vapautuneen mielen.

Eräänä päivänä eteeni aseteltiin tilanne, joka mullisti elämäni hetkellisesti.
Ja mitä tapahtuikaan?
Koko talo koki viikossa muodonmuutoksen. Siivousviiman iskiessä ja parisuhteen jäänteitä pakatessani, tulin huomaamatta siivonneeksi samalla koko talon.
Viimeksi eilen istuin yläkertaan vievillä portailla yön tunteina ja mietin, miten olin saanut puristettua itsestäni tämän kaiken.

Miksi kerron tästä?

Kuvittele siivouksen tilalle vaikkapa uuden liikuntaharrastuksen aloittaminen tai pysyvä painonpudotus. Juuri näin tapahtuu tyypillisesti sitkeimmällekin suunnittelijalle.
Toteutus jää tapahtumatta ja mieli masentuu.
Suunnitelmasta kehittyy painajainen niin mielelle kuin keholle.
Aiomme, yritämme, ponnistelemme ja pinnistelemme. Ilman näkyvää lopputulosta.
Miksi?

Emme ole tehneet päätöstä. Luulemme kyllä, että olemme, mutta emme saa aikaiseksi.
Kunnes tulee vastaan jotain, mikä pakottaa meidät menemään kipeisiin tilanteisiin elämässä.
Kuten sairastuminen.
Käymme kuulemassa niin sanotusti tuomion, jonka jälkeen kaikki onkin sitten helpompi sisäistää.
Miksi emme voisi aloittaa nyt, kun ei ole vielä myöhäistä.
Pieninä pyrähdyksinä tai pienin muutoksin kohti terveellisempää kehon ja mielen tilaa.

Kuinka monta kertaa olemme lukeneetkaan tarinoita, joissa sairastunut ihminen kertoo toivovansa, että ihmiset ymmärtäisivät huolehtia itsestään ajoissa?

Mutta, mikä on sitten se ongelma?
Sanoisin ammattivalmentajana, että kärsivällisyys.
Miksi painonpudotusohjelmat tai nopeasti tulosta tuovat ravintodieetit menestyvät niin hyvin?
Olemme kärsimättömiä. Emme osaa odottaa tai antaa aikaa.
Niin monessa asiassa toistamme saman kaavan.
Ja tämän ajatuksen voi kääntää mihin tahansa elämän osa-alueista. Kaiken tulee olla valmista heti. Jos ei nyt, niin milloin sitten?
Kuinka moni meistä kykenee toteuttamaan ajatuksen: päivä kerrallaan?

Voisiko se olla mahdollista? Voimmeko onnistua pitkässä juoksussa?
Ajan kanssa.

Valmentajana olen todennut, että suurin työsarka alkaa siitä hetkestä, kun haluttu tulos on saavutettu.
Ja usein juuri tässä kohtaa motivaatio loppuu.
Itse olen saanut olla etuoikeutettu ja valmennan samoja asiakkaita myös tänäkin vuonna.
Ja juuri siitä yhteistyöstä on syntynyt side, joka kantaa minua ja asiakasta, luottamuksen ohella.
Matkassamme on ollut kivikoita, mutta niin myös suunnattoman vahvoja onnistumisen kokemuksia.

Ja synkilläkin hetkillä valmentajan tuki tai valmennettavan kauniit sanat ovat muovanneet meistä vahvoja niin yksin kuin yhdessä.
Ja siinä ohella tavoitteet ovat tulleet saavutettua yksi kerrallaan.

-Tiialotta-