Ja valitettavasti nykypäivänä, se tuottaa yhä enemmän mielihyvää meille ihmisille.
Viha ja inho, sekä välinpitämättömyys kasvavat päivä päivältä.
Emmekä enää katso taaksemme, mitä jätimmekään vaakakupppiin, vaan jatkamme eteenpäin suoraa tietä. Emme välitä enää, mikä on oikein ja mikä väärin.
Saamme suoranaisesti valtavan energialatauksen kehoomme toiminnallamme, toisten kärsiessä.
Mielen manipulaatio ohjaa kehoa. Ja luo ajatuksien myötä kuvan, että tämä on oikein.
Toisten polkeminen, pelkästään siksi, että se on hauskaa. Se antaa niin sanotusti ne suurimmat kiksit.
Ja mihin se johtaa? Ei mihinkään.
Päinvastoin.
Keho saattaa taistella jonkun aikaa vastaan, reagoimalla voimakkaasti, kunnes sen tahto muserretaan mielen illuusiolla. Sen jälkeen mieli johtaa kehon orkesteria hyvinkin voimakkaasti, luoden kuvitelmia toisensa perään. Ja lopulta keho uskoo mielen kertomuksen ja alkaa toimia kuin kuuliainen oppilas.
Tulin ällistyneeksi jälleen tällä viikolla, kuinka maailma polkee rahan ahneudessa eteenpäin.
Härskiydellä ei taida olla enää mitään rajaa ja arvot voidaankin heittää romukoppaan.
Vain se mikä merkitsee, on oma tarve ja sen myötäjäisinä kaikki saavutettu ollaan valmiita uhraamaan. Kunhan oma ego tulee ruokituksi ja siinä sivussa egon myötäilijät.
Oletko kuullut lauseen: Kosto on suloinen? Mielen manipulaation kautta, oikeutamme itsemme kostamaan kaikki vääryydet. Olemme kuin 4-vuotias lapsi, joka ei saa tikkaria, silloin kun haluaa.
Ja kiusanteko on se jo lapsesta saakka opittu malli, johon on helppo turvautua, samoin kuin vastuuttomuus. Kun asiat eivät sujukaan niin kuin haluaisimme, luovumme vastuusta, ja puhdistamme pöydän, hakkaamalla liiat jauhot käsistämme.
Emmekä katso taaksemme enää, nähdäksemme kuinka muut ryömivät pohjamudissa vain todetakseen, että apu oli lähellä, ilman halukasta auttajaa.
Pysähdyin miettimään. Haluanko lähteä mukaan tähän kaikkeen? Ja vastaus oli ei.
Otan mieluummin iskut vaikka molemmin puolin kasvoja, jos se antaa palasen rauhaa tähän maailmaan.
Kuinka monta kertaa olenkaan todennut, ettei negatiivinen energia voi kuin peilautua takaisin?
Elämme vain kuvitellussa maailmassa, jossa taistelu on ainoa keino toimia.
Emme osaa muuta kuin talloa heikommat jalkoihin, oman edun edessä. Itsekkyys meissä itsessämme on kasvanut niin suureksi, ettemme enää tahdo mahtua samaan tilaan muiden kanssa.
Tiputtamalla toisen, kerta kerran jälkeen maan rakoon, koemme suurinta mahdollista voiman tunnetta. Kuin lauman urosleijona mylviessään savannilla, yön pimeimpinä tunteina.
Omalla kohdallani, tämä kaikki on tapahtunut monia kertoja. Suorastaan kerään sitä energiaa, mistä ihmisten tulisi päästä eroon. Olen kuin magneetti. Positiivinen energia, joka muuttuu ajan saatossa negatiiviseksi virranlähteeksi joutuessaan taistelutantereelle.
Tällä kertaa kuitenkin valitsin toisin. Valitsin rakkauden itseäni kohtaan.
Luovun siitä, että syytän itseäni tai muita.
Valitsen myös rakkauden läheisiäni kohtaan, sillä se antaa minulle voimaa.
Ja saan rakkautta, omalta perheeltäni. Niiltä sadoilta ihmisiltä, joita näen päivittäin.
Ja silloin koen saavani kilven, sille negaatiolle, joka kävelee vastaan.
Ja siivet. Jotka kantavat minut valoon.
Tänään ohjatessani tuntiani, koin valtavaa rakkauden tunnetta. Olin kuin kipinä, sytyin tuleen ja poltin kaiken sen ikävän, minkä tänään keräsin kehooni.
Olin liekeissä, ja minkä takia?
Rakkauden.
Yhden suuren perheen.
-TiiaLotta-
"Army Of Angels"
When love’s a battle
And life’s a war
When I just can’t go on fighting anymore
When I’m surrounded
And they’re closing in
When I feel the bullets graze against my skin
This world’s a war zone
But I’ve got a shield
And I won’t surrender
'Cause your love feels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Hey hey
If hate is poison then loves the cure
And it’s you that drives the demons from my door
When they got me cornered
Close to giving in
Oh, I feel you round me like a second skin
This world’s a war zone
But I’ve got a shield
And I won’t surrender
'Cause your love feels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Through the flames and the fire I will go
'Cause I know, yeah, I know that I’m not alone
Through the flames and the fire I will go
'Cause I know, yeah, I know that I’m not alone
Oh, what a beautiful sight whoa
A hundred thousand soldiers in the sky whoa
I don’t need to worry tonight
With you by my side, yeah
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels, angels, angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Through the flames and the fire I will go
'Cause I know, yeah, I know that I’m not alone
Through the flames and the fire I will go
'Cause I know, yeah, I know that I’m not alone.And life’s a war
When I just can’t go on fighting anymore
When I’m surrounded
And they’re closing in
When I feel the bullets graze against my skin
This world’s a war zone
But I’ve got a shield
And I won’t surrender
'Cause your love feels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Hey hey
If hate is poison then loves the cure
And it’s you that drives the demons from my door
When they got me cornered
Close to giving in
Oh, I feel you round me like a second skin
This world’s a war zone
But I’ve got a shield
And I won’t surrender
'Cause your love feels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Through the flames and the fire I will go
'Cause I know, yeah, I know that I’m not alone
Through the flames and the fire I will go
'Cause I know, yeah, I know that I’m not alone
Oh, what a beautiful sight whoa
A hundred thousand soldiers in the sky whoa
I don’t need to worry tonight
With you by my side, yeah
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels, angels, angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Like an army of angels
Through the flames and the fire I will go
'Cause I know, yeah, I know that I’m not alone
Through the flames and the fire I will go
-The Script-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti