keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Order in your life

Elämän järjestys.

Takertuminen vanhaan ja kurkottaminen uuteen. Jatkuva kamppailu mielen syövereissä.
Tarvinko vielä tätä, tai voinko luopua tästä?
Kehollisia muistijälkiä toisensa perään, kuin muistutuksena, ettemme saisi päästää irti. Saati aloittaa puhtaammalta pöydältä.
Sillä, silloinhan menetämme muiston, jota vaalimme niin suurella hengen voimalla.
Avaamme lokeroita ja suljemme ne uudestaan luopumisen tuskassa. Havaitsematta, miten säilytämme vanhaa elämäämme, toivoen, että joku näistä hetkistä vielä palaisi. Päästämättä irti.

Rakennamme salaa mielen tunnelukkoja, arkistoiden elämäämme materiaan. Samalla tulemme estäneeksi mahdollisuuden vapautua uuteen ja vielä kokemattomaan elämään.
Emme näe mahdollisuutta tulla hetkeen, juuri sellaisena, kuin se näyttäytyy.

Lapsemme lentäessä pesästä, keräämme heidän tavaroitaan pahvilaatikoihin. Siirrämme ne ullakolle ja kevätsiivouksen jälleen yllättäessä, huomaamme tuijottavamme tavaroita, kykenemättä irtautumaan niistä. Säilömme tunnetta suljettujen ovien taakse, vuosi vuoden jälkeen.
Huomaamatta, että samalla säilömme mahdollisuudet uusien ovien aukeamisille.
Unohdamme, että muisto on istutettu jo meihin, elettyinä hetkinä, yhteisinä nauruina, nenäliinoihin niistettyinä itkuna ja halauksina elämämme varrella.

Mitä merkityksellisempi muisto meille on, sitä suurempi kehollinen kokemus meissä syntyy, vuosienkin jälkeen tapahtuneesta.
Muistijälki voidaan istuttaa kehoon yhdellä kertaa, riippuen, kuinka voimakas tuntemus tilanteessa syntyy. Ja kehon tullessa samaan tilanteeseen tai pelkästään samaan tilaan uudestaan, kehollinen tuntemus voidaan herättää eloon.

Kosketuksen voima. Niin aliarvioitu tunne kehossamme. Kuitenkin sanojakin suurempi.
Mullistavin energianlähde, jota emme siltikään, ole oppineet käyttämään.




Aloitin irtaimistoni myymisen hetki sitten.
Huomasin piilottaneeni kaappeihini tavaraa, kuin suuremmallekin perheelle.
Rakensin vuosien varrella, itseltäni salaa, illuusion tulevasta.
Tein mielessäni päätöksen, millainen elämä minulla tulisi olemaan.
Lahjapakettiin käärittynä, suoraan syliin tarjoiltuna. Haavemaailmassani.
Saatoin istahtaa keittiön pöydän ääreen, ihailemaan isoäitini perintökalustoja. Muistellen, kuinka kahvia tarjoiltiin juuri näistä kupeista, ennen vanhaan.
Ja myydessäni omaisuuttani, luulin menettäväni myös muistot. Ne ainutlaatuiset asiat itsestäni.
Luulin menettäväni myös kaipauksen.
Huomatakseni, olevani niin väärässä.

Eilen löysin itseni, valtavan kirjakasan ympäröimänä. Mietin kuinka monta niistä olinkaan lukenut?
Järjestäessäni kirjoja, yhden kirjan välistä putosi kortti.
Kortti oli lähetetty kauan sitten lomamatkalta ja allekirjoitettu sydämin. Samassa hetkessä, tunsin, kuinka muistot tulvivat mieleeni ja kehooni.
Eivät ne olleet sieltä minnekään hävinneet. Arkistosta.
Mieleni muistaa ja kehoni tuntee. Kuin kaikki olisi tapahtunut eilen. Ja huomasin unohtavani kirjakasan, muistellessani huvittuneena mennyttä aikaa.
Ja olin onnellinen.
Myöhemmin, pakkasin kirjat laatikoihin ja siirsin ne eteiseen. Odottamaan uutta innokasta lukijaa.
Samalla energialla siivosin myös muut varastoni ja totesin, kuinka helpottunut olinkaan.



Taannoin, läheiseni ihmettelivät lähtiessäni toiseen kotimaahani, miten minulla oli niin vähän tavaraa mukanani. Sanoin jättäväni nämäkin kaikki sinne ja ostavani puhtaat vaatteet sieltä sitten.

Ja nyt miettiessäni tulevaisuutta, minun on helppo nähdä muutos, vaikka sitä ei vielä ole tapahtunutkaan.
Kun lähden, otan mukaani vain vaatteeni ja tärkeimmät tavarani. Olen enemmän kuin valmis tulevaan elämääni.
Mukanani ne muistot, jotka minun kauttani syntyivät. Olemalla läsnä hetkessä.
Olemalla tässä ja nyt.

-Tiialotta-


Lyrics for Taste of a Champion by Brother Firetribe

You lost the grip Took it on the chin Falling from grace was the beginning

It was a wake up call, a call for arms Back on the long road to winning You have to walk through the fire Though all the blood, sweat and tears Never could see it would end up like this, Now you just rise up and believe Start from the dark To get back the taste of the champion Follow your heart Regain the taste of the champion Head for the triumph With a heart of a lion You got the taste of the champion Back on the track The will of steel It's all about determination Aim for the crown The highest prize Ready to cause a sensation You stepped right out of the darkness Burst out from your bubble of gold Never again let it slip through your hands It's yours to have and to hold Start from the dark To get back the taste of the champion Follow your heart Regain the taste of the champion Head for the triumph With a heart of a lion You got the taste of the champion What doesn't kill you Better start running Stand and deliver With your head in the clouds And feet firmly on the ground Start from the dark To get back the taste of the champion Follow your heart Regain the taste of the champion Start from the dark To get back the taste of the champion Follow your heart Regain the taste of the champion Head for the triumph With a heart of a lion With the taste of the champion

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti