Sinä päivänä, kun ymmärsin, etten voi muuttaa maailmaa, eikä maailma minua.
Oli kuin aalto olisi pyyhkäissyt ylitseni ja tuhonnut tieltään kaiken, mitä vastaan olin niin urheasti yrittänyt taistella.
Ymmärrys, ettei minun pieni ja herkkä luovuuteni riittänyt poistamaan sitä ihmisten surua ja kykenemättömyyttä nähdä tässä maailmassa hopeista reunaa pienen pilven reunalla.
Maailma iskisi takaisin ja ihminen taipuisi sen voiman alla, tullakseen uudestaan ja uudestaan lyödyksi maahan.
Luin taannoin lauseen, joka jäi vaivaamaan mieltäni: Kenen kuuluu auttaa auttajaa, kun auttaja ei enää jaksa auttaa?
Se sai minut miettimään, olenko tullut nyt tieni päähän?
Onko minun tehtäväni nyt täytetty, vai vieläkö tulee jaksaa?
Olisiko vihdoin aika antaa periksi ja hyväksyä, että on aika palata kotiin?
Ketä jäisin kaipaamaan?
Kenelle olisin vielä velkaa?
Unelmoija, joka väsyi yrittämään vielä vähän enemmän.
Vai soturi, joka hävisi suurimman taistelunsa verissäpäin.
Narri, joka ilveilyillään voitti ajan puolellensa ja sai yleisön nauramaan elämän raadollisimmalla hetkellä.
Mitä jäisin katumaan?
Minähän yritin, annoin kaikkeni.
Kehoni, mieleni ja sydämeni, tullaksesi ehyemmäksi.
Täydellisemmän elämän tavoittelussa.
Tavoitteena vain tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi.
Siinä yhden silmäniskun aikana, jolloin henkinen kuolema kohtaa ylvään soturin.
Tulla ehyeksi.
Nähdä.
Kuulla.
Ja ymmärtää se sävel, joka soi jo silloin, kun kiskot veivät nuorta naista kohti kohtaloa.
Tulla ehyeksi ja palata kotiin.
***************************
Toivo, jokaisessa tragediassa.
Kuin jäljet hulluuden portailla.
Viimeinen mahdollisuus, se oman elämän suurin mysteeri.
Unelmoija.
Sokea ja hämmentynyt mieli mukanaan, silmät kostuneena, kaivaten sitä ainoaa, jonka puolesta voisi armahtaa elämänsä.
Hopeinen kehys, pilven reunalla.
Muistuttamassa pienen ja hauraan haaveen rippeistä.
Yksi hetki, silmänräpäys, surun pimennyksessä.
Lupaus, kuin talven viimeinen suudelma tunturin korkeimmalla huipulla, auringon sulattaessa onnen kyyneleet tuulen tuhlattavaksi.
Toivo.
Painuen maan uumeniin, lupausten lohduttomaan hiljaisuuteen.
-Tiitu-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti