Tulin hyvin tietoiseksi siitä tosiasiasta, että tapahtuneiden tilanteiden kulku, oli ennalta määrätty.
Elämäni oli kirjoitettu jo auki, toisessa maailmassa.
Samana vuonna, kun elin elämäni todellisinta vaihetta.
Kuullessani sanat paperille kirjoitettuna, oli kuin olisin lukenut elämääni uudestaan.
Kehoni koki jokaisen hetken, takaumina, ravistuksina ja piinaavana painajaisena.
Uudestaan ja uudestaan.
En voinut koskaan ajatella, saati uskoa, että tällainen voisi olla mahdollista.
Muuta kuin elokuvissa.
Kuin joku katsoisi sinuun vanhan, kuluneen lasin läpi.
Jokainen naarmu, kuvastaen jokaista arpea sinussa. Jokainen särö, kokemaasi kosketusta.
Ja jossain, lasi rikkoutuu uudestaan kiviselle alustalle, kuin viimeistä kertaa.
Niin kuin tarinassa.
Ilman mahdollisuutta nähdä enää mahdottoman tulevan mahdolliseksi.
Kuolleesta sielusta ei saa elävää enää koskaan.
On vain hetki ennen putoamista. Kuin hidastetussa mustavalkokuvassa.
On kun aika leikkaisi ilmaa tylsimmillä teräaseilla.
Ja sitten tulee täydellinen hiljaisuus.
Hetken tuntuu, kuin millään ei enää olisi mitään merkitystä.
Elämästä tulee pohjaton kuilu.
Ja kuilu syvenee jokaisella hengenvedolla.
Hengittämisestä tulee elämän tärkein ponnistus.
Elämän suurin synti.
Taakka, jota kantaa mukanaan ilman pelastusta.
Kirjoitettu tarina kuitenkin jatkuu.
Niin kuin elämässä yleensä.
Pyhimysten ja paholaisten tanssiessa päämme sisällä, saattaa tapahtua ihme.
Elämä itse.
Kuin salaa, pelastaja katsoo lävitsesi ja näkee kadotetun rajan yli.
Sinne, missä koko maailma näyttäytyy.
Yhdellä pysäkillä, joka johtaa kotiin.
-Tiialotta-
I'm looking at you through the glass
Don't know how much time has passed
Oh God it feels like forever, but no one ever tells you
That forever feels like home, sitting all alone inside your head
‘Cause I’m looking at you through the glass
Don’t know how much time has passed
All I know is that it feels like forever, but no one ever tells you
That forever feels like home, sitting all alone inside your head
How do you feel? That is the question
But I forget you don't expect an easy answer
When something like a soul becomes initialized and folded up
Like paper dolls and little notes, you can’t expect a bit of hope
So while you’re outside looking in, describing what you see
Remember what you’re staring at is me
‘Cause I’m looking at you through the glass
Don’t know how much time has passed
All I know is that it feels like forever, but no one ever tells you
That forever feels like home, sitting all alone inside your head
-Stone Sour-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti