Rakastamisen pelko

Rakastua niin lujaa, ettei halua päästää irti.

Jokainen päivä tuntuu, kuin leijuisi ilmassa tai perhoset tanssisivat vatsassa.
Tuttu tunne?

Olla niin rakastunut, että voi uhrata kaiken muun sen tieltä.
Hukata rakkauden tieltä se elämä, jota moni pitää elämisen arvoisena.
Tulla niin humalaan, ettei kykene muuta kuin istumaan hiljaa, melkein äänettömässä tilassa,
ilmastointiputkien kevyessä huminassa.
Ilman kiirettä kotiin.
Unohtua hetkeen, siihen ainutlaatuiseen, joka häviää, mutta jää elämään mielen syövereissä, muotoutuen aina uuteen muotoon, mitä enemmän aikaa kuluu.

Juuri tältä tuntui tänäänkin, jutellessa asiakkaan kanssa haasteita ja tulevaisuudesta.

Nähdä tulevaisuus ja uskoa siihen. Yksin.
Rohkeasti. Ilman avainta, joka veisi takaisin sille ovelle, mistä menneisyys alkaa.
Rakastua siihen tunteeseen, että kykenee seisomaan jyrkänteellä pelkäämättä putoamista, sillä kaikki mitä on menetettävissä, on turhan kantamista mukana.
On vain kaksi vaihtoehtoa: hypätä eteenpäin tai jäädä seisomaan paikalleen.

Ja kun käy pohjalla, pääsee vain pintaan. Ja pinnalla oppii kellumaan, jos uskoo osaavansa uida.

Joskus elämässä käy niin, että menetysten vaakakuppi painaa enemmän ja on tultava surun sekä pettymyksen kautta riittävän heikoksi ollakseen vahva. Ja oppia rakastumaan uudestaan.

Joskus kuitenkin rakkaus on niin suurta, ettei sillä ole rajoja.
Sitä kuljettaa mukanaan, viimeiseen hengenvetoon saakka.
Sen kautta kykenee näkemään, kokemaan ja antamaan sitä myös muille.
Kun tietää kokeneensa sen, mistä puhutaan rakkautena.
Tietää, että se on totta.

Tänään sulkiessani ovea, minun oli vaikea lähteä.
Painaa kiinni se ovi, jonka taakse jäi minun maailmani ja minun suuri rakkauteni.
Ja ulkona odotti se kaikki, missä muu maailma elää.
Maailma, johon en enää tunnu kuuluvan.
Pimeys.

Kunnes huomenna, yksin, aamuhämärässä, avatessani lukon ovessa, tiedän olevani kotona jälleen.

<3 Tiialotta
           
"Nothing Like A Friend"

And in the end, the things that hold you in

Are gossamer thin, disappeared with the wind Will these city streets remember us? We walked them long ago Blown apart by a bitter wind that took us far from home And in the end, it's gossamer thin Ah, but then again, There's nothing like a friend Who can drive you 'round the bend, We'll be lovers 'til the end Will these city streets remember us? We walked them long ago Blown apart by a bitter wind that took us far from home And in the end, it's gossamer thin And in the end, there's nothing like a friend Will these city streets remember us? We walked them long ago Blown apart by a bitter wind that took us far from home And in the end, it's gossamer thin And in the end, there's nothing like a friend

Writer(s): Richard Willis Hawley