Peilaava mieli

Kuvittele tilanne, jossa tilaan tulee jäätävä hiljaisuus.
Hyvä energia pakenee olemattomiin ja jäljelle jää käsin kosketeltava negatiivisen energian lataus.

Välittömästi, kaikki tilassa olevat, kokevat saman tunteen, omassa kehossaan, omalla laillaan.
Ja riippuen kehotuntemuksesta tai mielen laadusta, muuttuu kaikki ympärillämme oleva, muutaman hengenvedon aikana hyväntuulisesta hyrinästä, piinaavan painostavaksi tunnelmaksi.

Mirrow mirrow on the wall...ja niin edelleen...
Peilaava mieli ja keho.
Emme edes huomaa, kuinka paljon aistimme kehollamme ja peilaamme sen tuntemuksia muille.
Niin hyviä sekä huonoja.

Samalla lailla, kun aistimme rakkauden ja lämmön, halauksen ja aidon läsnäolon, kehomme aistii myös epämiellyttävät asiat.
Ja kun peilaamme riittävän kauan negatiivisia tunteita, alamme toteuttaa niitä myös itse.

Esimerkiksi kysyessämme niinkin yksinkertaisen kysymyksen kuin: Mitä kuuluu?
Mitä tulemme saamaan vastaukseksi?
Hyvät vai huonot uutiset?
Entäpä kun kysymme lapsiltamme: Miten koulupäivä meni?
Olemmeko valmiita kuuntelemaan aidon avoimesti tarinaa pienistä hetkistä, vai odotammeko sitä vastausta, minkä olemme tuoneet lapsillemme näkyväksi, jo kauan sitten?
Hekin peilaavat kaiken meistä, syntymästään saakka.

Moni parisuhde kaatuu juuri tähän.
Valmiisiin vastauksiin ja ei-läsnäolevaan kommunikointiin.
Ja vaikka peilin toinen puoli olisi kuinka vastaanottavainen kaikelle kauneudelle, mitä elämä mukanaan tuo, särkyy kuva väkisinkin, ajan saatossa. Läsnäolon puuttuessa.

Toteutamme elämässämme kaavaa, kunnes uskallamme pysähtyä kuuntelemaan, kokemaan ja näkemään. Myös epämiellyttävät tuntemukset.
Olemme hyviä väistelemään. Emme halua asettua asian äärelle, joka koskettaa meitä, tai saa meidät kokemaan itsemme nurkkaan ahdistetuiksi.
Emme halua kokea kehossamme ikäviä tuntemuksia.

Hyökkäys on kuulemma paras puolustus.
Muistan, kun ajauduin tilanteeseen, jossa minua peilannut ihminen uskoi niin vahvasti omaan asiaansa, että pyysi minua keksimään toisen keinon lähestyä häntä sanallisesti.
Kehotuntemukseni kertoi, ettei se olisi kannattanut ja poistuin paikalta, vähin äänin.
Pakenin. Miksi?
Koska tiesin, ettei keskustelu ollut mahdollinen. Peilasimme pelkästään toistemme negaatioita.

Ajautua voi myös tilanteeseen, jossa sanoja ei tarvita.
Hyvän ja miellyttävän tunteen aistiminen aiheuttaa energian siirtymisen ja sanoista tulee tarpeettomia.
Riittää, kun annamme hyvän kiertää ja energian peilautua itsestämme muihin.
Näin tuomme näkyväksi kehon suurimman voimavaran.
Läsnäolon.

Ja siinä energiassa on hyvä hengittää ja tulla ymmärretyksi.
Myös ilman sanoja.


-Tiialotta-




The biggest communication problem is 
we do not listen to understand.
We listen to reply.

-Buddha-