Isäni päivä

Kuinka voimakas voikaan olla kehon kielen voima.
Kosketus, halaus sekä sanallinen viestintä kehon kautta.

Tai tunnetila kehossa, kun kukaan ei kosketakaan.

Näin isänpäivän kynnyksellä muistot tulvivat mielen uumenista esiin.
Pieni vaaleatukkainen tyttö, suuri kyynel ja surullinen mieli.
Suuri mies. Pienen tytön suurin ihailun kohde.
Yksinäinen, ja herkkä mies. Kahden lapsen yksinhuoltaja. Sekä isä että äiti.
Vahva mies, ilman kyyneliä. Minun isäni.

Miten paljon näiden vuosien aikana olenkaan kaivannut neuvonantajaa, halausta ja turvaa.
Viisaita sanoja vanhenevalta mieheltä.
Kaivannut isää.
Suojelijaa.

Kuitenkin selvisin yksin, kasvoin kieroon.
Aloin toistaa tarinaa sisälläni, että pärjään yksin.

Jokainen mies, joka saapui elämääni sai tuntea vahvan minäkuvan, eikä heikkoa ja haurasta naista.
Ja jäin yksin.
Mieleni vangiksi, tunteideni kanssa. Solmuun.
Syyttämällä itseäni siitä, ettei isäni enää kuulu elämääni.

Ja kuinka pitkän matkan olen kulkenut hyväksyäkseni tosiasian, etten olisi voinut vaikuttaa lopputulokseen. Eikä kukaan muukaan ympärilläni oleva ihminen.
He eivät ole vastuussa hänen teoistaan.

En ole osallinen siihen, mitä isäni päättää tehdä elämällään.

Mutta, mikään ei myöskään muuta sitä tosiasiaa, että ilman kosketusta, ihmisestä tulee hauraampi, kuin ohut jää.
Sulkeutunut ja ylisuorittaja.

Mutta, kuten Lumikki vaipui satavuotiseen uneen, ja heräsi kosketukseen, on rakkauden voima suuri ja kosketuksen voima vielä voimallisempi.
Sen voimalla henkinen minäkin vahvistuu. Yksinäisyys muuttuu hyväksyttäväksi ja tyhjyys tuntuu yllättäen täydentävän mielen vellovaa myrskyä.
Sallimalla yksinäisyyden tulla näkyväksi, sallimme myös itsemme kasvaa vahvemmaksi.
Hyväksymään tunteemme ja ajatuksemme.
Juuri sellaisena kuin ne esiin tulevat.


Hyvää isänpäivää, rakas isä<3

-Tiialotta-