Yrittäjyys

Miten helppoa on hyväksyä kiire.
Miten helppoa on taantua tilaan, jossa työ ohjaa elämää ja elämä seilaa työn ohessa pienenä purtena suurissa aallokoissa.
Kuinka vaikeaa onkaan irtautua rytmistä, joka sanelee marssijärjestyksen ja päivärytmin?
Hukkua siihen suurimpaan kompastuskiveen.
Unohtaen, että työ on vain työ. Samalla osalle meistä kuitenkin koko elämä.
Kuinka suuri mahdollisuus on menettää tärkeimmät hetket elämästä juuri tuon kiireen takia?

Näin kuvailemme usein elämämme yhtä tärkeintä selkärankaamme.Työtämme, arjen pyörittäjää.
Juuri nyt muodissa on yrittäjyys ja sen tuoma glitteripintainen harhaluulo, että yrittäjyys olisi helppoa, joustavaa ja omaa aikaa tuova yhtälö.

Väittäisin kuitenkin, ettei kukaan tervejärkinen ihminen valitse tätä kevyin perustein, mikäli tietää sen tuomat riskit ja työmäärän.
Sisäinen minä, pieni itsekkyys ja valta valita, ovat voimasanoja, mutta kuinka moni meistä osaa käyttää niitä oikein yrittäjänä?
Voittaako nämä pienet edut tuhottoman pitkien päivien väsymyksen ja yölliset valvomiset?

Usein puhutaan myös siitä, kuinka meidän kaikkien tulisi olla itsemme herroja. Kehon ja mielen.
Juuri tämä tunnetila tuo meihin yrittäjiin tahtoa, lujuutta ja voimaa.
Onnistuneen projektin jälkeen koemme samankaltaista mielihyvää kuin lottovoittaja, saadessaan tiedon, että kupongissa on rahanarvoinen palkinto.
Alamme suunnitella jo seuraavaa työsarkaa ja mielemme kehittää jatkuvasti uusia ideoita.
Olemme kuin pieniä herhiläisiä, alati liikkeellä, ideoiden ja toteuttaen.

Moni ihailee yrittäjyyttä, toiset moittivat sen haasteellisuutta ja riskiä. Riski on aina olemassa, mutta eihän mikään elämässä ole ennalta pöytään nuijittua. Ja jos olisikin, eikö se olisi tylsää?

Yrittäjyys on mielestäni elämäntapa. Siihen joko kasvaa tai sitten ei.
Peli on alusta saakka kovaa, jopa hiukan likaistakin. Pystyssä pysyminen vaatii sinnikkyyttä ja jopa hiukan hullunrohkeaa visioiden toteuttamista.
Ennen kaikkea luottamusta itseensä ja halua onnistua.
Aina löytyy joku kilpailija, joka pyrkii samaan ja vielä parempaan lopputulokseen.

Usein näissä tilanteissa unohdamme sen tärkeimmän. Tulosvastuullisuus ajaa inhimillisyyden edelle.
Unohdamme,  kenelle suuntaamme tämän kaiken. Kuka on se, joka maksaa meidän kulumme ja elämämme?
Asiakkaamme.
Kohtelemmeko heitä hyvin?

Itse kritisoin omalla alallani vallitsevaa käytäntöä.
Tärkein asia näyttää olevan se, kuinka monta kilahdusta kassaan tulee ja mitä viivan alle jää.
Tottakai se on tärkeää, jopa elinehto toimimiselle alalla, mutta miksi emme kykene yhdistämään hyvää asiakaspalvelua tähän yhtälöön?
Mihin jäi inhimillisyys ja asiakkaan kuunteleminen? Juuri ne parhaat ideat syntyvät usein ruohonjuuritasolla. Siellä missä sattuu ja tapahtuu.

Muistan, kun aloitin kaiken tämän salin takarivistä. Halusin piiloutua muiden asiakkaiden taakse verryttelyhousuineni ja ylisuuren t-paitani kanssa. Ryhmäliikuntatunnista selviytyminen oli elämän voittamista. Rytmissä pysymisestä huolimattakaan.
Ensimmäisen oman tunnin vetäminen oli katastrofi. Osa asiakkaista käveli niin sanotusti mieltä osoittaen salista ulos.
Mutta yrittämisen halu ja tahtotila ei koskaan loppunut yhteen epäonnistumiseen.
Seuraavana päivänä taistelu alkoi uudestaan.
Ja se jatkuu yhä.
On helppoa kuunnella ja ymmärtää tätä kaikkea oman kokemuksen pohjalta.
On helppoa olla inhimillinen, koettuaan ne aallonpohjat myös itse. Epäonnistumisen tuoma paha mieli ja pätevämpien ohjaajien kritiikki on antanut paljon perspektiiviä moneen asiaan ammatissani.

Mutta, ennen kaikkea, yrittäjyys on luonnekysymys.
Halu tarttua vaikeisiinkin asioihin ja nauttia niistä helpoista päivistä.
Se luo tasapainoa alati muuttuvaan tilanteeseen.

Minulle yrittäjyys on elämä, joka muuttaa muotoaan jokaisena päivänä.
Asiakastapaamiset, onnistumisen riemut, halaukset, kyyneleet ja ne yksinäiset hetket juuri kun salin valot ovat sammumassa.
Ne kaikki tuovat elämään sen, mitä olen aina toivonutkin.
Saan olla osa ihmisten elämää, tuoda valoa ja voimaa.
Ja tärkeimpänä kaikista: saan olla minä.

Tiialotta