Valinta

Saanko valita sinut, vaikka välillä katoat.
Saanko olla sinun, vaikka joskus herään öisin katsoakseni, vieläkö nukut vieressäni.
Haluaisin valita sinut, sillä mikään ei ole muuttunut.
Haluaisin olla sinun, koska otin sinut sydämeeni jo kauan sitten.

Näin tarina saa kasvot, sanat ja tunnetilan.
Se herkkyys, joka meissä elää rakkauden kynnyksellä, voi hukkua elämän virrassa.
Voimme menettää langan, joka pitää kiinni kahta ihmistä toisissaan.
Niin kauniilta kuin se tarina näyttääkään elokuvien loppukohtauksissa, niin kaukana se usein on todellisuudesta.

Uuden parisuhteen ensimetreillä, rakkauden hehku saa meidät suorastaan säteilemään.
Siirrämme melkein vuoria, energiatasomme ollessa huipussaan.
Olemme kuin tulikärpäsiä. Valonsäteemme on väsymätön.
Arki hiipii kuitenkin yllättävän pian ovellemme, vaatien meitä päästämään tuulahduksen todellisuutta tupaamme.
Arjen toteutus alkaa usein siitä hetkestä, kun kaikesta tulee varmaa, tavalla tai toisella.
Usein perheenlisäys tai naimisiin meno, aivan kuin sinetöi tulevaisuutemme ja herkkyys katoaa.
Niin kuin lihasten muisti, me motorisoidumme kulkemaan samaa kehää. Emmekä huomaa, kuinka ajaudumme uraan, josta on vaikea päästä pois.
Huomaamatta ryömimme parisuhteessamme, omasta mielestämme niin sanotussa loputtomassa suossa, ailahtelevien elämäntilanteiden vuoksi tai uimme vastavirtaan vellovassa meressä, toivoen tyyntä myrskyn sijaan.
Kun kehomme on epätasapainossa ja mieli harhailee, on meidän vaikea nähdä positiivisia asioita väsyneenä ja kuormittuneena.

Minulle on kerrottu monta kertaa, kuinka haasteellista lapsiperheen arki voi olla.
Puhuttu väsymyksestä, toisen osapuolen välinpitämättömyydestä ja siitä kuinka kaikki onni voi olla kiinni rahasta.
Ymmärrän.
Kuitenkin, vain harvoin urani aikana olen kuullut, kuinka joku on kehunut esimerkiksi miestään.
Vaikkapa siitä, että tämä käy töissä ja huolehtii monestakin tärkeästä asiasta perheen kasvaessa.
Väsyneenä näemme vain sen, mikä on haasteellista ja teemme siitä usein ongelman.

Silti, väsymysestäkin huolimatta, toisen osapuolen oma tila parisuhteessa on enemmän kuin tärkeää.
Lempipaidan yhtäkkinen katoaminen, tai tavaroiden siirtely siivouksen yhteydessä, voivat olla hyvinkin helposti toisen tilan sivuuttamista. Ja aiheuttaa konfliktin.
Kunpa voisimme nähdä asiat aina kahdella tavalla ja tehdä vasta sitten johtopäätöksiä, jos ylipäätään niille on tarve.
Suurin ongelma on mielestäni kuitenkin mielemme.
Mieli, joka arvottaa koko ajan, arvostelee ja kritisoi. Ja kun huomaamatta teemme niin, loukkaamme myös toista.

Elämä ja rakkaus. Ja nimenomaan naisen rakkaus miestä kohtaan. Niin paljon monimutkaisempi. Kuin palapeli, johon löytyy aina yksi sopimaton pala, joka ei kuulu mihinkään.
Ja miehen ymmärrys naista kohtaan. Myös siihen , ettei sopimaton pala ole turha, vaan täysin tarpeellinen.
Tyyntä, myrskyä tai pientä vastatuulta.
Elämä ei koskaan ole yksiselitteinen, kuten ei kiintymys, eikä sitoutuminenkaan.
Vielä haasteellisempaa on kipinän säilyttäminen ja rakkauden vaaliminen.
Löytää rakkaudelle oma tilansa ja säilyttää se vaikka aika kuluu.

Tiialotta

Koivun huminaa kuulen, kun toukokuussa nurmella makaan. Jokaisen kevätlaulun osaan ulkoa. Ja yksin laulan kotiinpäin, kun kuljen. Milloin huomasin? Sä tartuit käteen jota tuskin ojensin. Ja pian toinen siinä vierellä makaa. Etsii sitä samaa pientä neliapilaa. Sen antaa lyhyt kesä. Sinuun minä jään. Me pilvipatsaita vain jäljennetään, mutta ne muuttuu katoaa niin nopeaan ja piirrustukset jäävät kesken. Niinkuin mekin ilmaan piirrytään. Sinuun minä jään. Sinuun minä jään, kun kevät lauluja ei lauleta enää. Sitten kun kuivuneet on juhlaseppeleet. Pöydät on siivottu ja vieraat menneet. Koetan kiiruhtaa. Pilvien patsaat jälleen muuttaa muotoaan. On vielä hoitamatta monta asiaa, mutta miksi en voi muistaa ainoatakaan. Sä teitkin maailmasta kauniimman elää. Nään taivaalla, kun putoo tähti pimeään. Jos mekin kerran täältä samoin kadotaan, kuin tähdenlennot avaruuteen. Sinua en aio unohtaa. Sinuun minä jään Sinuun minä jään

-Paula Vesala-