Be kind

Heräsin tänään aikaisin.
Niin aikaisin, että koko muu maailma nukkui.
Istuin työpöytäni ääreen arvioimaan tulevaa ja miettimään mennyttä sekä sen tuomaa vapautta ja vastuuta.





Vaikka en kykene näkemään tulevaisuuteen, olen yhä luottavainen.
Uskon nimittäin hyvyyden voimaan.

Jos kohtelemme ihmisiä, niin kuin haluaisimme heidän kohtelevan meitä, olemme lähempänä sitä lopputulosta, mitä arvostamme itsekin eniten.

Olin varautunut siihen, että saan aloittaa tänään suuren urakan, tehdä toisten tekemättä jättämät työt ja ilokseni huomasin avatessani työpaikan oven, että joku oli päättänyt yllättää minut.
Yön tunteina suoritetut laajennustyöt tai yksi osa siitä tuli valmiiksi ja työmiehet olivat päättäneet ilahduttaa minua, siivoamalla salin lattiat.
Ja mikä parasta, kaikki oli juuri niin kuin töiden alkaessa.

Hetken aikaa istuin hiljaa, ällistyneenä, kunnes ymmärsin.
En ollut odottanut tällaista, vaan luonut jo mielikuvan minua odottavasta ylimääräisestä työtaakasta.
Olin maalannut mielessäni melkeinpä täydellisen sekasorron ja hokenut itselleni, kuinka jälleen uhrautuisin aamuyön tunteina. Olihan minulla vastuu omasta yrityksestäni.

Miksi tämä asia jäi minua kuitenkin vaivaamaan?

Nyky-yhteiskuntamme ajaa yksilöllisyyttä ja egokeskeistä ajattelumallia vahvasti eteenpäin.
Se mikä ei kuulu juuri minulle, eikä siitä saa korvausta, ei ole tärkeää.
Samalla kuitenkin luemme erilaisia sivustoja, joissa pyydetään hidastamaan vauhtia ja etsimään onnellisuutta sisältäpäin.
Jokaiselta vastaantulijalta kysytään nyt: Miltä sinusta tuntuu? Oletko väsynyt tai miten mielesi voi?
Emmekä ole kuitenkaan valmiita kuulemaan vastauksia.
Myös osa vanhemmista toimii tavalla, joka ihmetyttää. Kysymmekö alle kymmenvuotiailta lapsiltakin aikuisten kysymyksiä ja vaadimmeko heiltä päätöksiä, jotka aikuisten kuuluisi tehdä? Ja sitten ihmettelemme, kun yhtäkkiä lapsista on syntymässä liian aikuisia, liian aikaisin.

Vastuu itsestämme on kyllä noussut, mutta samalla yhteisö ja avunanto muille ovat unohtumassa.
Myös toisten huomioon ottaminen, omien pyrkimysten myötä on enää harvoin läsnä.
Meidän tulee saavuttaa koko ajan enemmän tuloksia, aina vain lyhyemmässä ajassa, ja se saa meidät kävelemään inhimillisyyden yli. Näemmekö itsekään enää, miten kohtelemme muita, loukaten samalla eniten juuri omaa minäämme?
Kun taas jokainen epäitsekäs teko saisi monikertaisen kaiun takaisin. Emme vain kykene enää toimimaan tavalla, joka sallisi meidän olla yksinkertaisesti kilttejä.
Se kun ei ole enää muotia.


Itse uskon, ettei ole väärin olla rehellinen, vahingoittamatta muita, toivoen hyvää kaikille.
Tänään sanoin kiitos, ja sain hymyn. Tänään olin rehellisesti kiltti.
Ja se hyvä mieli jatkuikin koko päivän. Siirtyi minuun, hymyn kautta ja jatkoi matkaa.
Päivän hyvä työ tuli tehtyä ja kuinka helppoa se olikaan.
Olla ystävällinen ja toiset huomioon ottava.
Ja mikä parasta, saada itse nauttia siitä kaikesta eniten.

Tiialotta