Sain tänään sylintäydellisen uusia ystäviä.Jokainen meistä tavallaan omalaatuinen. Luonteenpiirteet loistaen, uuden kynnyksellä.
Ihmetellen ja tutustuen vähän kerrallaan omaan minään, ehkä hiukan aiempaa tarkemmin.
Tarkastellen omassa yhtälössä eläviä ihmisiä hiukan kauempaa, kritisoimatta. Hyväksyen jokaisen erilaisuuden tieteen nimissä.
Samaistuen jokaiseen käyttäytymismalliin neutraalisti, ilman tunnetason häiritsevää ilmapiiriä.
Montako tuttua luonteenpiirrettä löysin itsestäni, saati lähelläni toimivista ihmisistä ja asiakkaista?
Kuinka monta mielikuvaa syntyi mieleeni menneistä hetkistä, niin iloista kuin suruistakin?
Näinkö minä oikeasti toimin?
Näinkö minut lokeroidaan laatikkoon ja annetaan sille nimi, sekä syy, miksi minä toimin näin?
Kuitenkin mahdollisuuksieni rajoissa, minulla on myös lupa hyppiä laatikosta toiseen, löytäen itsestäni aina uusia toimintamalleja.
Olen hetki hetkeltä vakuuttuneempi, että minun suurin unelmani on vasta tulossa.
Tänään tajusin omat tulevat voimavarani. Kuinka paljon omaa mieltä kehittämällä, voi kehittyä ja edetä elämässä?
Suurimpina sanoina nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi tuleminen omassa yhteisössään.
Sillä, jos toisen ihmisen huomiotta jättäminen kaikilla näillä osa-alueilla jatkuu pitkään, käpertyy ihminen omaan pieneen arkistoonsa tarkkailemaan tiedostoja.
Ja yhtäkkiä, paperipinon kasvaessa, tärkeä viesti hautautuukin muiden mappien alle, eikä ongelman ratkaisu olekaan enää helppoa.
Paperipinojen kasvaessa, pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä.
Mietin hetken aikaa, milloin viimeksi katsoin rakkaitani silmiin, pitkään?
Milloin kuuntelin ilman, että puhuin päälle tai hengästyin huutamalla? Milloin kosketin läheisiäni?
Teen sen kyllä joka päivä asiakkailleni. Kosketan heitä harjoitusten lomassa tai halaan huonona päivänä. Kuuntelen heidän tarinoitaan, päästäen heidät mieleeni ja iholleni, intuitiivinen ihminen kun olen.
Voisinko säästää hiukan myös omille läheisilleni? Etten väsyttäisikään mieltäni liikaa työpäivän aikana, vaan jättäisin jotain kotiinkin.
Mielen voima ja sen hallinta.
Voima, joka noudattaa usein vain kahta mallia. Hajota tai hallitse.
Entä jos avain uuteen oveen löytyisi? Entä jos voimakaskin virtaus löytäisi useampia uomia, kulkea perille suureen mereen?
Kuten kouluttajani sanoi: "Jokainen kala voi oppia uimaan", mielikin kykenee kasvamaan, jos sille antaa mahdollisuuden.
Suurin voima löytyy mielestä ja sen salaisista arkistoista.
Tutkimusmatka voi olla joko raskas, kivinen tai sitten täynnä elämää rikastavia kokemuksia.
Tänään ainakin, olen nauranut enemmän kuin pitkiin aikoihin.
Myös itselleni. Ja autuaasti.
-Tiialotta-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti