Siivouspäivä

Päätin keväällä aloittaa siivouksen, niin kuin jokainen tunnollinen ja pystyvä nainen.
Kuuluuhan se asiaan. Siivota tavarat järjestykseen.

Suunnittelin luopuvani turhasta, kirjautuen kirpputorisivustoille, asiaan kuuluvin tykkäyksin kaverien myynnissä olevista tavaroista, sillä se on muotia.
Asuisin minimalistisen hienosti sisustetussa kodissa, avarassa tilassa.
Usein kuvaavina sanoina väljyys, rentous ja elämisen helppous.
Vieläpä kuvattuna Facebookin sivuja varten sekä Instagramiin kommentoitavaksi ja ihasteltavaksi.
Odottaisin kommentteja päivitysten jälkeen.
Myöhemmin saisin iloisena kertoa mistä idean sain, vai keksinkö sen ihan itse.
Entiset parisuhteet voisin lakaista samalla kerralla uudenhehkeästä kodistani kirpputorin pöytä nro 68 ylähyllylle ilman suurempia jäähyväissanoja.

Mutta siivouspäiväni ovat aivan jotain muuta.
Herään joka päivä siivotakseni mielessäni myllertävän epäjärjestyksen.
Pyrin lokeroimaan asiat järjestykseen, niin kuin liinavaatekaapissa eri hyllyille sijoitettavat lakanat ja tyynyliinat.
Pesen ja mankeloin joka päivä mieleni pyykkiä, huomatakseni, että hairahduin epähuomiossa pesemään värilliset ja valkoiset pyykit samassa koneellisessa.
Ja en taida olla ainoa.

Väljyys päässämme haihtui jo aikaa sitten mielen kaaoksen kanssa taistelussa, eikä rentous, edes pieni sellainenkaan tuota enää mielihyvää.
Päinvastoin.
Olemme mielen epäjärjestyksen loukussa.
Juuri kun tunnemme olevamme niskan päällä, jokin mielen tuhansista langoista menee taas solmuun ja saa meidät vajoamaan epätoivoon.
Pienikin asia tuntuu ylivoimaiselta suoriutumiselta ja reagoimme siihen aloittamalla jälleen uuden projektin, luopuen vanhasta, yksinkertaisesti todeten, ettei se sopinut meille.
Siirrämme asioita mielessämme paikasta toiseen, lokerosta lokeroon. Kuin odottamaan parempaa siivouspäivää.
Emme enää huomaa kuinka väsymme.

Entä jos uskaltaisimmekin pysähtyä hetkeksi aikaa. Ottaisimme aikalisän?
Hengittäisimme? Ja hiljentäisimme kaasujalkaa.

Hengitys hengittää. Ja keho sen mukana. Hengitys rentouttaa mielen ja ilman sitä emme voi elää.
Olemme vain unohtaneet niinkin alkukantaisen keinon saada mieli rauhoittumaan.

Jospa aloittaisimmekin siivouspäivän mielemme siivoamisella, hengittämällä.
Sen jälkeen voisimme jo nähdä fyysisen sekamelskankin uudesta perspektiivistä.
Ehkäpä tavaroiden uudelleen järjestäminen ei olisikaan enää se suurin ongelma, vaan ratkaisu löytyisi lähempää. Omasta kehostamme.

Milloin viimeksi kysyit keholtasi miltä siitä tuntuu?
Tai annoit mielelle vapaapäivän?


Mieli peilaa kehoa ja keho kuuntelee mieltä.
Milloin me aloitamme kuuntelemaan elämämme tärkeintä instrumenttia?

Tiia-Lotta